“Heidän naurunrykätyksensä oli jotain aivan tavatonta. Se sai alkunsa aivan joutavasta, se jatkui, se kesti, se nousi ja laski, eikä se loppunut hetkeksikään. Se oli kuin rokkapadan ruplatus, se oli kuin nesteen pulpatus pullossa, se oli kuin kaukainen sammakon kurnutus tai kerman hyrske kirnussa. Se oli kuin pienen pojan nenä, joka vetää voimakkaalla imuliikkeellä räkää ylähuulensa päältä takaisin sieraimiin koskaan siinä lopullisesti onnistumatta. Ja he nauroivat, he hyrisivät ja kikattivat, rykättivät ja supattelivat, hahattivat ja hihittivät, yskivät ja voihkivat voipuneina. He melkein ylittivät tehossa juopuneen miesjoukon seinäntakais-iltapuhde-hörhötyksen.”
Book:Ihmisten puheet