Quote by Saara Turunen

“Ei kulu kauaakaan, kun palaan jälleen kotimaahani töitteni äärelle. Tekee mieli syleillä kaikkea näkemääni, niin ikävä minulla on ollut. En ole ennen huomannut, miten kauniita pilvet ovat täällä, miten raikasta on ilma ja jotain viehättävää siinä, miten kalvakat kanssaeläjät kävelevät tyynesti katuja, jonottavat vuorojaan puupaneloiduissa auloissa ja miten erityinen esine on mattopiiska. Ja kuinka mukava on puhua omaa kieltä, kuunnella sen sorinaa, soittaa ystäville ja mennä katsomaan esitystä, jossa ihonvärisiin asuihin pukeutuneet naiset ottavat asentoja teatterisalissa. Erityisesti olen kaivannut työtäni, paitsi itse kirjoittamista myös sellaista tunnetta, että kirjoituksiani odotetaan ja mielipiteitäni kuunnellaan, että sovitulla kellonlyömällä minun tulee olla jossakin tietyssä paikassa mukanani papereita ja muistiinpanoja ja saan tuntea itseni hyödylliseksi. Sanoja voi toki laittaa paperille muuallakin, mutta lopulta ne tulevat todeksi vasta sitten kun ne julkaistaan ja joku ne lukee. Barcelonassa töitäni ei tunneta, ja puheeni siitä, että kirjoitan jotakin, merkitsevät mieheni perheelle lähinnä sitä, että minulla on hauska harrastus, joka on mukava mainita, kun sukulaisia tulee kylään. Mutta Helsinkiin päästyäni otan pyöräni ja ajan halki kaupungin, nautin tuulen suhinasta puiden latvoissa ja menen tapaamisiin, joissa juodaan kahvia ja puhutaan kohtauksista ja dramaturgioista, ja silloin kaikessa piilee tarkoitus, ja tuntuu, että olen onnellinen.”

Quote by Saara Turunen