Quotessence
Home / Topics / Finnish Quotes

Finnish Quotes

Browse 107 quotes about Finnish.

Finnish Quotes

“Ajatus jäi sanomatta. Menneet olivat menneitã, turha niillä oli itseään vaivata. Nainen oli kuitenkin mukautuva kappale, joka asettui sille paikalle joka hänelle annettin. Hän venyi ja taipui ja muokkautui vaimoksi ja äidiksikin, kasvoi sielusta, sisältä, joka puolelta. Hän antoi myöten kuin rannan paju mutta oli myös yhtä sitkeä. Hän versoi ja kasvoi ja kurottui sellaiseen, johon hänen ei uskottu yltävän, täytti vaaditut roolit ja ylitti ne. Sitä paitsi anteeksianto oli vaikeaa, mutta hän oli onnistunut siinä.”

“Miksi minun olisi pitänyt lukea? Tietysti jotta pääsisin korkeakouluun, jotta minusta tulisi kunnon kansalainen. Vanhempani olivat molemmat lääkäreitä, niin, mutta ihmisiä kai he silti olivat eivätkä mitään riistäjäluokan petoja; tottahan he tienasivat enemmän kuin monet muut mutta eivät he upporikkaita olleet, tavallisia sairaalalääkäreitä jotka ruikuttivat reaalipalkkansa putoamista kun joskus luotua "herran" elintasoa oli niin vaikea säilyttää, eikä se mistään muusta kiikastanut kuin että menoja oli enemmän kuin tuloja, tuloja oli tarpeeksi, menoja oli liikaa. Vaikka vanhempani joskus, luullakseni, yrittivät opettaa minua nöyräksi, ymmärtäväksi (äiti jopa äänesti demareita) väijyi vanha vauraus kaikkialla: perintöosake Merikadulla, sataviisikymmentä neliötä, suvussa muinoin vaikuttaneelta suurliikemieheltä meillekin yltäneillä arvopapereilla hankittu kesämökki Kirkkonummella.”

“Painoin pääni pulpettia vasten ja ajattelin että tämä koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyväksytty; tiesin että epäsosiaalisia, epäsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielä ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minä muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestä sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpääsyrajan alle, jonka tiedettiin käyttävän huumeita. Meidän koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enää juuri ketään sen ulkopuolelta, tunsin pelkästään eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna häilyi mielessäni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhän kumminkaan yrittänyt muuttaa mitään, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tässä koulussa. Vanhempani olivat lääkäreitä, hienoista rikkaista perheistä kumpikin, äiti oli käynyt tätä samaa helsinkiläistä koulua jota minä nyt olin lopettelemassa, jopa isoäiti oli tässä samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemään pitsinenäliinaa oikealla tavalla. Tällaisista vaikutteista oli peräisin minun keskeneräinen maailmankatsomukseni, en välittänyt mistään, paitsi tytöistä joita parhaan taitoni mukaan metsästin leveään sänkyyni. Kävin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lääkärin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyä koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, käytin "älykkyyttäni" hyväkseni tyttöihin vaikutusta tehdessäni, niin kuin Sannaan joka taisi pitää minua suurenakin nerona, ja minä syytin koulua enkä tiennyt oliko sekään oikein.”

“Odonata, peto: ahmii sanoja eikä mitään niin kaunista ole kuin siipi- suonet, siipitäplät, siipien lasimosaiikki ja kivihiilikauden kaiku. Korennot kasvavat kirjaimista, tavuista kasvavat kivilinnuiksi ja lentä- vät päin kasvoja. Kivilintujen parvi, huudot kuin rakka, kuin louhos kuin obeliski. Avaan suuni lintujen tulla ja hampaiden pirstoutua. Sanat halkeavat kirjaimiksi, kirjaimet järjestyvät uuden kieliopin mukaan ja sanon: sur kerenti ker korentussur, uum, uum.”

“Tilanteessa jossa henkilö on jo kiivennyt katolle ja heiluttelee nyt räystään yli jalkojaan kuin krokettimailoja (puuttuu vain punainen pallo ja kalahdus, aimo annos aurinkoista mieltä) tyyneys on valttia. Haasteellisinta on hillitä vastustamaton halu kiivetä hänen viereensä, levittää kädet siiviksi ja mäiskähtää katuun yhdessä hänen kanssaan.”

“Uni tuli viereeni seisomaan ja tarttui kylmään käteeni. Ja uni vei minut vuoteelle istumaan ja käski minun hyväillä itseään ja minä hyväilin. Ja uni riisui minulta vaatteet ja sitten itsensä ja meni peiton alle. Ja uni kohotti hymyillen täkinkulmaa ja pyysi minua tulemaan viereensä lämpimään ja lämmittämään itseään ja minä menin. Ja uni suuteli minua ja piti raskasta päätäni kaksin käsin ja vannoi minulle rakkautta. Ja uni painautui minua vasten ja minä hyväilin unen painavaa lämmintä vartaloa ja uni hyväili minun kylmää ruumistani ja minä vapisin. Ja uni tarttui minun sykkivään jäykkyyteeni ja avasi minulle suuren syvän sylinsä ja kuiskasi minua tulemaan. Ja uni opasti minut sisäänsä ja minä menin.”

“Elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa minä rakastan hitaita aamuja suurten maalattujen pintojen hiljaisuutta yöllisten valojen pirstomaa valtatietä opiskelijaneitoja joilla on housuissa latinalainen amerikka vanhoja ukkoja jotka imeskelevät sanaa kuin oopiumia pikkulapsia jotka palvovat pääskysiä minä rakastan repaleisia kirjoja lehtilukusalien vihjauksenomaista kahinaa kahviloiden onnittelevaa pöydänaluskieltä liikenteen melun kattamien puistojen häirikkökansalaisia villien voihkivien schnittkeviulujen melankolista onnea minä rakastan sinua kuin pappi joka pitää pappilastaan kynsin hampain kiinni (Alunperin: Sankareita ja silmänkääntäjiä, Kööpenhamina 1988)”

“ihmiset istuu aika kulkee nopeammin kun se koostuu odottamisen erilaisista jaksoista tiistaina odotetaan perjantaita kuun puolivälissä kuunvaihdetta sydäntalvella kesää kehitetään erilaisia asentoja odottamiseen kaupataan odottaminen ihmisille nojatuoleja leposohvia odotushuoneita käytäviä katossa ulvovia tuulettimia automaatteja kaavakkeita jos tulisi vallankumous niin voisi mennä ja lyödä niitä kirveellä takaraivoon”

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa leikatakseen ajasta sen iättömän sadun, jota rakkaudeksi kutsutaan, tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen. Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta. Avasi harhan, ravisteli hurmion, repäisi kangastuksen kahtia.”

“kun jonkun menettää ei hänessä menetä pelkästään häntä kokonainen pienoiskulttuuri siinä katoaa tavat sanat tottumukset paikat eleet ilmeet yksi salainen maailma rakas ja käsitettävä keskellä tätä käsittämätöntä tuhoutuu se on kaksijäsenisen alkuperäiskansan tuho sukupuutto ei se voi syntyä uudestaan kenenkään kanssa kerran tuhottu pysyy tuhottuna aina”