Quotessence
Home / Topics / Runo Quotes

Runo Quotes

Browse 55 quotes about Runo.

Runo Quotes

“Jos irvistäisi kuollessaan, niin että kuolinnaamion valaja joutuisi nolostellen ottamaan muottinsa. Jos testamenttaisi ruumiinsa tieteelle, niin että kuninkaalliset hautajaiset jouduttaisiin perumaan, koska ruumista ei olisi. Tai jos toivoisi tuhkauksen ja sirottelun mereen ja oikein kovan tuulen, niin että tuhka ratisisi ministerien höllentyneissä hampaissa vielä seuraavanakin päivänä.”

“Sillä on liian vähän ihokarvoja se ei kelpaa minulle. Viekää se pois, se itkee liikaa, olen kuullut että sillä on joskus jopa ripulia, eikä se osaa siivota eikä suudella eikä olla hiljaa. Siitä ei olisi kuin huolta loputtomia tulehduksia alituista kiukuttelua, varani eivät riittäisi vuodeksikaan sen mielihaluja toteuttamaan. Haluan seurakseni todellisen pedon, en mitään enkelihiutaleitten ja pölysokerin makuista jäljitelmää. Hankkikaa sellainen minulle. Sillä ei pitäisi olla valittamista: minulla on sille kaapissani kaikkea mitä se voi toivoa ja enemmänkin, varmuuden vuoksi vuorasin sille pihalta oman sellin. Pääasia että saan sen itselleni. Jokaisella on pakkomielteensä. Minä haluan oman lähiohjattavan vaarallisen näköisen älykkään nuken joka osaa viihdyttää minua ja josta ei ole vaivaa.”

“tärkeämpää on puhua maailman tilasta kuin minusta minä olen joku vanha nainen ja kuolen kohta sataa lunta mitä olinkaan sanomassa niin että maailma se on pelastettava sillä lapset kasvavat eivätkä halua heti kuolla vaan elää elellä kasvattaa omat lapset ja puutarnan niin ehkä jopa puutarhankin senkin takia maailma on tärkeä ajatella eikä vain ajatella ei tosiaan vaan päättää viimeinkin mitä tehdään miten pelastetaan maailma meret ilma puutarhat niiden villit eläimet vilja lämmön lähteet suoja miten turva valo suoja kaikelle elolliselle ja sillekin mikä ei elä on pelkästään olemassa”

“Hän joka oli tavallisesti onnekas, unohti kerran levittää siipensä ja putosi. Hän ajatteli leijumista, ajatteli, käy hassusti. Ryhtyi laskeutumaan. Siivet supussa kuopan pohjalle, onnekkaasti kyllä hän tupsahti, ravistei heinät päältään, keräsi luut kainaloonsa, kiipesi portaat, avasi oven ja rojahti lattialle. Hei, hän huusi, jostain tippuu verta rinnuksilleni. Jollekin on sattunut onnettomuus, huusi, samalla kun aukoi epäuskoisena silmiään ja huomasi ettei nähnyt mitään muuta kuin sinistä, taivaansinistä. Kuin äidin kesäleninki kamalan kauan sitten. Hän ajatteli tulinko vahingossa vaatekomeroon, että olenko minä minun vai jonkun muun silmillä näkemättä tässä, missä olen, niinkin hän ajatteli. Huhuu hän huusi, missä kaikki olettekaan juuri tällä hetkellä, kun jotain aivan ihmeellistä tapahtuu.”

“Nämä lakanat ovat sinisiä, mutta eivät mitään käärinliinoja. Keuhkoni kohoilevat niiden alla kuin vuoret, ne jymisevät hiljaa, sydän jymisee. Hengitän kuin ilma tietäisi mitä sen on tehtävä pitääkseen minut olemassa, sisäelimeni ovat salaliitossa keskenään. Voisin keskeyttää lauluni, voisin sanoa sanojen ohi. Voisin seurata maailman neuroottista rytmiä enemmän säälien, kauempaa, mutta haluan lyödä sitä; se nauttii silmin nähden ja herää. Kättelen sitä. Avaan sen sinistyneen suun ja suutelen sen kokonaan auki. Otan sen syliini, se painautuu siihen onnellisena kyyryssä kuin olisi odottanut minua, hellin sen henkiin, se on minun.”

“Väkevät aseistautuneet enkelit hämmentyneet läpikuultavat enkelit harppua soittavat kevyesti vaatetetut enkelit sumun kätkemät lapsenkasvoiset enkelit sukulaisenkelit historialliset enkelit yli jäätiköiden ja erämaitten purjehtivat uneksija-enkelit pyhät enkelit selittäjä-enkelit kärsineet enkelit ruoskitut ja häväistyt enkelit puhkotut ja hajonneet ja läpi avaruuden paenneet enkelit tuulen mukana kadonneet enkelit surmatut enkelit tuskaiset loistavat enkelit siivettömät katuenkelit pelottavat keskityön enkelit auringonlaskun harso-enkelit pimeässä hehkuvat siniset enkelit vastasyntyneet enkelit rakkauden enkelit viattomat enkelit vuohenkasvoiset silmittömän vihan enkelit hylätyt enkelit maailmaa vallitsevat kuninkaalliset enkelit savuavat käskijä-enkelit värittömät ja silmättömät hyytävät enkelit sairaat ja vuotavat ja unohdetut enkelit esihistorialliset luola-enkelit paperiset enkelit tehtaitten hiljaiset enkelit toimettomat enkelit kirjan sivujen seesteiset ja huomaamattomat enkelit teorian enkelit ratkaistujen arvoitusten hymni-enkelit kruunatut ja kirjaimin viillellyt enkelit kuviksi litistetyt enkelit mykät vahakasvoenkelit lauseisiin sidotut enkelit kivitetyt patsas-enkelit teräsenkelit vailla melodiaa soivat nuhteettomasti houkuttelevat enkelit ontot tavaratalon enkelit lakatut ja hiotut näyte-enkelit naamioidut paheen enkelit puuteroidut sirkusenkelit maalaisenkelit kaivoihin piiloutuneet saastuneet enkelit perusenkelit väsyneet nykyenkelit tabletin muotoiset enkelit monistetut vale-enkelit nokiset karkotetut metsän enkelit tuhansina välkehtivät tähtienkelit perhosenkelit lintuenkelit sielukkaat eläimen kaltaiset enkelit nauravat hetki-enkelit tahrattomina kirkkauteen kohoavat viisauden enkelit avaruuden atomeina sinkoavat voima-enkelit meteorin selässä ratsastavat viestintuojaenkelit valon nopeuden puhkaisevat ajan kierre-enkelit sirpaleiden tuhat-enkelit levähtämättömät viisari-enkelit muistojesi enkelit peilin nopeat enkelit halun enkelit tanssivat enkelit vuoteen kansoittavat enkelit huulenohuet enkelit vaativat enkelit ruusun enkelit ihon enkelit silmä-enkelit tuuli-enkelit vuori-enkelit pakkas-enkelit huurre-enkelit helle-enkelit viulu-enkelit murheen enkelit riemun enkelit viinin ja juhlan enkelit kuun enkelit mustan valon enkelit meren pisaran enkelit laiturilla odottavat sanattomat enkelit lohduttomien unien enkelit ja lohduttaja-enkelit yksinäisyyden enkelit kohti käyvät enkelit”

“He saattoivat suojella häntä liikaa. He maalauttivat lavasteen kaupungin eteen. Kun hän katsoi ulos, hän näki ihmeellisen puutarhan ja sen takan vielä ihmeellisemmän, liikkumattoman maiseman. Hän toivoi lahjaksi ilmakivääriä, vierailijat toivat hänelle nukkeja. Hän järjesti hirttäjäiset omenapuussa. Hän rakasti krokotiileja, he hankkivat hänelle kaniinin. Nyt lavasteessa, päärynäpuun kohdalla, on kaksi aukkoa, joista hän ja kaniini ovat menneet.”

“Olipa kerran tyttö, joka ei tahdo olla prinsessa. Olipa kerran tyttö, joka ei opettele niiaamaan maahan saakka ja olipa kerran tyttö, jonka palmikoissa kiipeävät kovakuoriaiset, muurahaiset, linnut. Olipa kerran uusi satu, joka on senpituinense, sillä kaikella on mittansa ja määränsä. Paitsi sudenkorennoilla, paitsi heinäsirkoilla, paitsi västäräkkiparvilla, tyttö huutaa. Luomilla kasvaa ruoho, luomet raskaana apilasta, korvat raskaana kavioista, tassuista, sorkista. Tyttö kasvattaa kuonon, sylkee marmorikuulia parvekkeelta ja kasvattaa suun täyteen pedon puhetta. Tytön äiti sanoo: Puhu ihmisten kieltä, puhu asuinhuoneiden kieltä.”

“olenko kuollut lojun rannalla huumorintajuttomana minua ei ole löydetty, kärrätty keskussairaalan kellariin sänky rämisten, joku raottaa silmiäni kavahtaa alakuloa olenko kuollut jos elintoimintoni ovat semanttisen väittelyn varassa epävarmuus saattaa huvittaa minua hengitin vettä uskoin olevani meduusa läpäiseminen oli vaivatonta minulla oli virtaus uskoin luonnontieteisiin ja mielikuvitukseen uiminen oli kävelyä luontevampaa kun meri jäätyi, piilouduin ilmakuplaan kysymykset olivat vakavia otin osaa suruuni menetinkö vai sainko kahlasinko vain, palasin, ajatukseni juoksivat edellä, valkoinen hirvi veti henkeä ja sukelsi rakastin sarvet pistivät esiin vedestä ja sinä hämmästyit kaikkea mitä sanoin”