Quotessence
Home / Topics / Rakkaus Quotes

Rakkaus Quotes

Browse 51 quotes about Rakkaus.

Rakkaus Quotes

“Ei ollut tarkoitus. Olin täysin väärässä. Siinä mitä tein mutta ennen kaikkea siinä mitä sanoin: sanat oli tarkoitettu toiselle ihmiselle. Usko minua nyt, koska uskoit minua aikaisemmin: olet kaunis ja täydellinen, enkä tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Olin väärässä, tein virheen, eikä kukaan olisi ikinä voinut olla enemmän väärässä kuin minä.”

“Taikka sitten saatan kuvitella että sinä tulet taloon enkä minä huomaa sinua, tunnen vain kun tartut minuun takaapäin ja hengityksesi kiristää niskani kananlihalle, ja sitten minä käännyn ja siinä sinä olet, tukevana kuin kivipylväs ja niin uskomattoman kauniina, kuin kesän tulvana talven sydämessä, lasipintaisena järvenä aavikon keskellä, jonakin juuri niin loistavana ja merkillisenä ettei sitä ole mahdollista pukea sanoiksi.”

“Me olimme tehneet yhdessä ihmisen ja nähneet, kun hän kuoli. Joskus minusta tuntui, että meitä yhdisti fyysinen side, pitkä köysi Bostonista Portlandiin asti: kun hän nykäisi omassa päässään, minä tunsin sen. Se seurasi häntä kaikkialle, se seurasi minua kaikkialle, tämä loistava punos joka venyi ja kiskoi muttei koskaan katkennut, ja aina kun liikahdimme, se muistutti meitä siitä mitä emme enää milloinkaan saisi.”

“Dolores asuu talossa, jonka pienellä etupihalla on neitsyt Marian patsas ja vaaleanpunainen lintupatsas. Seisomme pienen rautaportin luona ja minä en oikein tiedä pitäisikö nyt suudella häntä jolloin hän saattaisi innostua niin että saattaisimme hiippailla jonkin puun taakse kiihotusta harjoittamaan, mutta samassa kuuluu sisältä karjaisu Jumalauta, Dolores, äkkiä sisään sieltä, jo on otsaa kun tuolla lailla perkele pikkutunneilla kotiin lampsitaan, ja sano sille perkeleen turvenuijalle että ottaa jalat alleen ja juoksee henkensä edestä, ja Dolores sanoo vain oi ja juoksee sisään.”

“ja niin elämässäni kaikki tuntuu tänään muuttuneen, jopa kaupunki muuttaa muotoaan ympärilläni, minä istun Paradise Placella ja katson Muistojen saliin päin ja yhtäkkiä kaikki viittaa minuun ja Cicelyyn, kaikki on metaforaa sille mitä me tunnemme, jotenkin koko kaupungista on tullut suorastaan kuin meidän elämänkokoinen sydänkäyrämme, ja minä voisin melkein kiljua siitä riemusta, haluaisin juosta aukiolle ja huutaa kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! mutta niin kuin varmaan olette arvanneetkin, en aio sitä tehdä, sellainen ei aivan sovi luonteelleni”

“Keskellä Evon suuria metsiä Lauri Lusi seisoi eksyneenä. Kun hän tajusi kerta kaikkiaan olevansa tietymättömissä, hänen mielensä tuli häneen takaisin kaikkialta maailmasta. Pois kuun valloituksesta, pois kylmästä sodasta, pois valtakuntien ja puolueitten ristiriidoista, pois yliopistoista, pois keittiöistä ja makuuhuoneista, vaatekaapeista ja ruokakaupoista. Hän tuli metsään takaisin ja tajusi miten valtavan osan hänen ajattelustaan ja olemisestaan historiat, yhteiskuntatieteet, isänmaat ja äidinkielet ja yhteiset moraalikäsitykset ja suggestiiviset käyttäytymistavat, ilmeet ja asennot olivat vallanneet. Hän tunsi itsensä puiden korkuiseksi - jalat ulottuivat maahan ja elämänvoima virtasi turhasta tyhjentyneeseen päähän asti. Niin hän seisoi keskellä metsää ja huusi, ja huutaessaan hän tajusi, että hän on niin kuin erämaan karhu, että kukaan ei koskaan tule häntä kuulemaan mutta hän voi kuunnella kaikkia ja ketä tahansa. Että kukaan ei kenties koskaan voi häntä rakastaa - mutta hän rakastaa jokaista ja ketä tahansa. Hän katsoi puita ja sanoi itselleen, että niin kuin puu yksin seisoo ja tavoittelee taivasta, niin on tämä Lauri tässä. Ikuisesti yksin metsässä, rakastamassa kaikkia ilman kenenkään apua.”

“Rovaniemen kirkossa, soikioissa sakastin seinällä on valokuvat kahdesta Isomaasta. Miehen parta leviää leukaa pitkin ja hajoaa kärjistä kuin tähtisumu, naisen nuttura on tiukalla, se muistuttaa kaktusta. Soikioiden välissä on tyhjää seinää, heidän vastakkain suunnatut katseensa kohtaavat sokeassa pisteessä, ja sieltä äitinikin on peräisin: hän ei nähnyt koskaan vanhempiensa suutelevan, eivätkä nämä omiensa, joten on oltava yksi ainoa piste jossa kaikki on odottanut ulostuloaan valmiina kuin kananpoika munassa, sokeana.”

“Rakkaudessa niin kuin lähes kaikissa ihmisten välisissä asioissa sydänten sopu syntyy väärinymmärryksestä. Tämä väärinymmärrys on nautinto. Mies karjuu: >>Oi enkelini!>> Nainen kujertaa: >>Mamma! Mamma!>> Ja nämä kaksi typerysstä ovat vakuuttuneita että he ajattelevat samoin. Ylikäymätön kuilu - yhteydettömyys - jää ylitse käymättä.”

“Lähtemätön prostituution viettymys ihmisen sydämessä - tästä on peräisin hänen yksinäisyyden kammonsa. Hän tahtoo olla kaksi. Nerokas ihminen tahtoo olla yksi, siis yksinäinen. Suuruus on siinä että pysyy yhtenä ja prostituoi itsensä erityisellä tavalla. Tätä yksinäisyyden kammoaan, tarvettaan unohtaa minänsä toisen, ulkopuolisen, lihassa ihminen ylevästi nimittää rakastamisen tarpeeksi.”

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa leikatakseen ajasta sen iättömän sadun, jota rakkaudeksi kutsutaan, tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen. Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta. Avasi harhan, ravisteli hurmion, repäisi kangastuksen kahtia.”

“Kolmannella kymmenellään hän oli ajoittain luonut katseen ystäviinsä ja tuntenut niin puhdasta, syvää tyytyväisyyttä, että oli toivonut maailman heidän ympärillään yksinkertaisesti lakkaavan olemasta, ettei kenenkään heistä tarvitsisi siirtyä eteenpäin siitä hetkestä, jossa kaikki oli tasapainossa ja hänen kiintymyksensä heitä kohtaan täydellistä. Mutta niin ei tietenkään koskaan käynyt: silmänräpäystä myöhemmin kaikki oli toisin, ja hetki haihtui vähin äänin.”

“Se on ensimmäinen suudelma, jonka hän on elämänsä aikana antanut omasta aloitteestaan, ja hän toivoo sen kertovan Willemille kaiken, mitä hän ei voi sanoa, edes pimeässä, edes aamun harmaassa kajossa: kaiken mitä hän häpeää, kaiken mistä hän on kiitollinen. Tällä kertaa hän pitää silmät kiinni ja kuvittelee, että pian itsekin pääsee sinne, minne ihmiset menevät suudellessaan, harrastaessaan seksiä: maahan jossa hän ei ole koskaan käynyt, paikkaan jonka hän haluaa nähdä, maailmaan joka toivottavasti ei ole häneltä ikuisesti kielletty.”

“Tämä on elämäni täydellisin päivä, ajattelen, ja sinä iltana tuntemamme ilo, tiedämme niin molemmat, tunne kun suutelen hänen niskaansa, ihminen joka olen haistaessani hänen hiuksiaan, katseet jotka toisiimme luomme, parvekkeen pöydälle lasketun oluen maku, se miten huulemme koskettavat toisiaan sillä hetkellä, sammuvan illan liekissä, se ei pääty koskaan vaikka mikään siitä ei ole läsnä enää huomenna.”

“Tajuan, samalla tavalla kuin tajutaan että aurinko paistaa tai että koivuihin on ilmestynyt silmuja, että tässä on ihminen jonka kanssa haluan olla. Tässä hän on. Hän jota odotin päivisin yliopiston ruokalan nurkkapöydässä ja öisin kapeassa sängyssäni, katossa häälyviä varjoja katsellen. Ja nyt kun hän on tässä, tuijotan häntä kestohymy kasvoillani, avuttomana kuin ystävällinen alkuasukas viidakkoon eksynyttä antropologia. Nytkö minä rakastun? Nytkö se tapahtuu? Näin helposti?”

“Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessasi nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksia asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan. Sillä mitä iloa sumusta nousevilla muistoilla on, jos ne vain ajavat meidät erilleen? Lupaatko sen, prinsessa? Lupaa, että säilytät sydämessäsi aina sen, mitä nyt tunnet minua kohtaan, riippumatta siitä mitä näet sitten, kun sumu on poissa.”

“Minä olin opetellut olemaan yksin eikä mikään ollut minulle helpompaa. Se johtui vain siitä, ettei ollut mitään mihin olisin yksinäisyyttäni verrannut, samoin kuin minulla ei ole koskaan ollut heroiinivieroitusoireita, koska en ole kokeillut heroiinia. Ensimmäinen asia, jonka rakkaudesta opin, oli siis polttava yksinäisyys, jota nykyisin kärsin aina, kun et ole saatavilla. Se on sietämätöntä. Saatan leikkiä ajatuksella, että olisin villi ja vapaa, voisin itse päättää, minne menen ja missä aikataulussa, että minun ei tarvitsisi kysyä sinun mielipidettäsi tai menojasi, mutta sitten säikähdän ajatusleikkiäni kuin vanhemmastaan eksynyt lapsi kaupassa: entä jos et olisikaan olemassa.”

“Muistatko sen päivän viime lokakuussa, kun minulla oli ensimmäisen kerran kauhea päänsärky? Löysin sinut keittiöstä, sinulla oli sellainen uusi kammottava muoviesiliina. Sinä kiedoit heti käsivartesi minun ympärilleni ja silitit minun ohimoitani. Sillä hetkellä minä rakastin sinua suunnattomasti. Esiliinan natina minun syliäni vasten oli kuin liikuttava vastaus siihen kaipuuseen, jota minä silloinkin tunsin. Oli kuin jokin olisi kuiskimalla kehottanut meitä kiirehtimään, lopettamaan ajan haaskaamisen, ja minä olisin halunnut tanssia sinun kanssasi takaovesta ulos puutarhaan, kadulle, kauas horisonttiin. Voi minun rakkaani. Minä luulin että meillä olisi ollut enemmän aikaa.”

“Menen Horacen luo ja puristan hänenkin kättään. En pysty sanomaan mitään, koska tunnen jollakin merkillisellä tavalla rakastavani häntä ja toivon että hän olisi isäni, eikä silloin ole helppo puhua. Hän ei sano mitään koska tietää hyvin että tällaisina hetkinä sanoilla ei ole merkitystä. Hän vain taputtaa minua olalle, ja viimeinen mitä Port Warehousesissa kuulen on Eddie Lynchin ääni kun hän sanoo miehille takaisin töihin siitä, senkin vetelä mulkkulauma.”