Quotessence
Home / Quotes / Quote by Charles Baudelaire

Quote by Charles Baudelaire

“Mitä on rakkaus? Tarve tulla ulos itsestään. Ihminen on palvova eläin. Palvominen on itsensä uhraamista ja prostituoimista. Niin on kaikki rakkaus prostituutiota. Kaikista olennoista prostituoiduin on korkein olento, Jumala, koska hän on jokaisen yksilön ylin ystävä, koska hän on rakkauden yhteinen, ehtymätön lähde.”

Quote by Charles Baudelaire

Work

Välähdyksiä; Alaston sydämeni

Browse quotes and source details for this work. more

Author

Charles Baudelaire
Charles Baudelaire

Charles Baudelaire, a renowned French poet and literary critic, was born on April 9, 1821, and died on August 31, 1867. His poetry is known for its unique symbolism and has had a profound impact on modern literature. more

You May Also Like

“Rovaniemen kirkossa, soikioissa sakastin seinällä on valokuvat kahdesta Isomaasta. Miehen parta leviää leukaa pitkin ja hajoaa kärjistä kuin tähtisumu, naisen nuttura on tiukalla, se muistuttaa kaktusta. Soikioiden välissä on tyhjää seinää, heidän vastakkain suunnatut katseensa kohtaavat sokeassa pisteessä, ja sieltä äitinikin on peräisin: hän ei nähnyt koskaan vanhempiensa suutelevan, eivätkä nämä omiensa, joten on oltava yksi ainoa piste jossa kaikki on odottanut ulostuloaan valmiina kuin kananpoika munassa, sokeana.”

“Rakkaudessa niin kuin lähes kaikissa ihmisten välisissä asioissa sydänten sopu syntyy väärinymmärryksestä. Tämä väärinymmärrys on nautinto. Mies karjuu: >>Oi enkelini!>> Nainen kujertaa: >>Mamma! Mamma!>> Ja nämä kaksi typerysstä ovat vakuuttuneita että he ajattelevat samoin. Ylikäymätön kuilu - yhteydettömyys - jää ylitse käymättä.”

“Lähtemätön prostituution viettymys ihmisen sydämessä - tästä on peräisin hänen yksinäisyyden kammonsa. Hän tahtoo olla kaksi. Nerokas ihminen tahtoo olla yksi, siis yksinäinen. Suuruus on siinä että pysyy yhtenä ja prostituoi itsensä erityisellä tavalla. Tätä yksinäisyyden kammoaan, tarvettaan unohtaa minänsä toisen, ulkopuolisen, lihassa ihminen ylevästi nimittää rakastamisen tarpeeksi.”

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa leikatakseen ajasta sen iättömän sadun, jota rakkaudeksi kutsutaan, tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen. Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta. Avasi harhan, ravisteli hurmion, repäisi kangastuksen kahtia.”