Quotessence
Home / Quotes / Quote by Mikko Viljanen

Quote by Mikko Viljanen

“Rovaniemen kirkossa, soikioissa sakastin seinällä on valokuvat kahdesta Isomaasta. Miehen parta leviää leukaa pitkin ja hajoaa kärjistä kuin tähtisumu, naisen nuttura on tiukalla, se muistuttaa kaktusta. Soikioiden välissä on tyhjää seinää, heidän vastakkain suunnatut katseensa kohtaavat sokeassa pisteessä, ja sieltä äitinikin on peräisin: hän ei nähnyt koskaan vanhempiensa suutelevan, eivätkä nämä omiensa, joten on oltava yksi ainoa piste jossa kaikki on odottanut ulostuloaan valmiina kuin kananpoika munassa, sokeana.”

Quote by Mikko Viljanen

Work

Todennäkyjä

Browse quotes and source details for this work. more

Author

Mikko Viljanen

Browse famous quotes and profile details for Mikko Viljanen. more

You May Also Like

“Rakkaudessa niin kuin lähes kaikissa ihmisten välisissä asioissa sydänten sopu syntyy väärinymmärryksestä. Tämä väärinymmärrys on nautinto. Mies karjuu: >>Oi enkelini!>> Nainen kujertaa: >>Mamma! Mamma!>> Ja nämä kaksi typerysstä ovat vakuuttuneita että he ajattelevat samoin. Ylikäymätön kuilu - yhteydettömyys - jää ylitse käymättä.”

“Lähtemätön prostituution viettymys ihmisen sydämessä - tästä on peräisin hänen yksinäisyyden kammonsa. Hän tahtoo olla kaksi. Nerokas ihminen tahtoo olla yksi, siis yksinäinen. Suuruus on siinä että pysyy yhtenä ja prostituoi itsensä erityisellä tavalla. Tätä yksinäisyyden kammoaan, tarvettaan unohtaa minänsä toisen, ulkopuolisen, lihassa ihminen ylevästi nimittää rakastamisen tarpeeksi.”

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa leikatakseen ajasta sen iättömän sadun, jota rakkaudeksi kutsutaan, tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen. Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta. Avasi harhan, ravisteli hurmion, repäisi kangastuksen kahtia.”

“Kolmannella kymmenellään hän oli ajoittain luonut katseen ystäviinsä ja tuntenut niin puhdasta, syvää tyytyväisyyttä, että oli toivonut maailman heidän ympärillään yksinkertaisesti lakkaavan olemasta, ettei kenenkään heistä tarvitsisi siirtyä eteenpäin siitä hetkestä, jossa kaikki oli tasapainossa ja hänen kiintymyksensä heitä kohtaan täydellistä. Mutta niin ei tietenkään koskaan käynyt: silmänräpäystä myöhemmin kaikki oli toisin, ja hetki haihtui vähin äänin.”

“Se on ensimmäinen suudelma, jonka hän on elämänsä aikana antanut omasta aloitteestaan, ja hän toivoo sen kertovan Willemille kaiken, mitä hän ei voi sanoa, edes pimeässä, edes aamun harmaassa kajossa: kaiken mitä hän häpeää, kaiken mistä hän on kiitollinen. Tällä kertaa hän pitää silmät kiinni ja kuvittelee, että pian itsekin pääsee sinne, minne ihmiset menevät suudellessaan, harrastaessaan seksiä: maahan jossa hän ei ole koskaan käynyt, paikkaan jonka hän haluaa nähdä, maailmaan joka toivottavasti ei ole häneltä ikuisesti kielletty.”