Quotessence
Home / Quotes / Quote by Tuija Välipakka

Quote by Tuija Välipakka

Work

Lasimorsian

Browse quotes and source details for this work. more

Author

Tuija Välipakka

Browse famous quotes and profile details for Tuija Välipakka. more

You May Also Like

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa leikatakseen ajasta sen iättömän sadun, jota rakkaudeksi kutsutaan, tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen. Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta. Avasi harhan, ravisteli hurmion, repäisi kangastuksen kahtia.”

“Kolmannella kymmenellään hän oli ajoittain luonut katseen ystäviinsä ja tuntenut niin puhdasta, syvää tyytyväisyyttä, että oli toivonut maailman heidän ympärillään yksinkertaisesti lakkaavan olemasta, ettei kenenkään heistä tarvitsisi siirtyä eteenpäin siitä hetkestä, jossa kaikki oli tasapainossa ja hänen kiintymyksensä heitä kohtaan täydellistä. Mutta niin ei tietenkään koskaan käynyt: silmänräpäystä myöhemmin kaikki oli toisin, ja hetki haihtui vähin äänin.”

“Se on ensimmäinen suudelma, jonka hän on elämänsä aikana antanut omasta aloitteestaan, ja hän toivoo sen kertovan Willemille kaiken, mitä hän ei voi sanoa, edes pimeässä, edes aamun harmaassa kajossa: kaiken mitä hän häpeää, kaiken mistä hän on kiitollinen. Tällä kertaa hän pitää silmät kiinni ja kuvittelee, että pian itsekin pääsee sinne, minne ihmiset menevät suudellessaan, harrastaessaan seksiä: maahan jossa hän ei ole koskaan käynyt, paikkaan jonka hän haluaa nähdä, maailmaan joka toivottavasti ei ole häneltä ikuisesti kielletty.”

“Tämä on elämäni täydellisin päivä, ajattelen, ja sinä iltana tuntemamme ilo, tiedämme niin molemmat, tunne kun suutelen hänen niskaansa, ihminen joka olen haistaessani hänen hiuksiaan, katseet jotka toisiimme luomme, parvekkeen pöydälle lasketun oluen maku, se miten huulemme koskettavat toisiaan sillä hetkellä, sammuvan illan liekissä, se ei pääty koskaan vaikka mikään siitä ei ole läsnä enää huomenna.”

“Tajuan, samalla tavalla kuin tajutaan että aurinko paistaa tai että koivuihin on ilmestynyt silmuja, että tässä on ihminen jonka kanssa haluan olla. Tässä hän on. Hän jota odotin päivisin yliopiston ruokalan nurkkapöydässä ja öisin kapeassa sängyssäni, katossa häälyviä varjoja katsellen. Ja nyt kun hän on tässä, tuijotan häntä kestohymy kasvoillani, avuttomana kuin ystävällinen alkuasukas viidakkoon eksynyttä antropologia. Nytkö minä rakastun? Nytkö se tapahtuu? Näin helposti?”