Quotessence
Home / Quotes / Quote by Pajtim Statovci

Quote by Pajtim Statovci

“Tai kuvittelen että sinä luet kirjaa sohvalla, yhtä keskittyneesti kuin aina, etkä edes kuule kun sanon jotakin aivan arkipäiväistä, montako munaa syöt tai mitä jos vaihtaisin lakanat tänään, et kuule minua ja minusta se on hurmaavaa, sinä ja sinun kirjasi.”

Quote by Pajtim Statovci

Book:Bolla

Work

Bolla

Browse quotes and source details for this work. more

Author

Pajtim Statovci

Browse famous quotes and profile details for Pajtim Statovci. more

You May Also Like

“Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessasi nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksia asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan. Sillä mitä iloa sumusta nousevilla muistoilla on, jos ne vain ajavat meidät erilleen? Lupaatko sen, prinsessa? Lupaa, että säilytät sydämessäsi aina sen, mitä nyt tunnet minua kohtaan, riippumatta siitä mitä näet sitten, kun sumu on poissa.”

“Minä olin opetellut olemaan yksin eikä mikään ollut minulle helpompaa. Se johtui vain siitä, ettei ollut mitään mihin olisin yksinäisyyttäni verrannut, samoin kuin minulla ei ole koskaan ollut heroiinivieroitusoireita, koska en ole kokeillut heroiinia. Ensimmäinen asia, jonka rakkaudesta opin, oli siis polttava yksinäisyys, jota nykyisin kärsin aina, kun et ole saatavilla. Se on sietämätöntä. Saatan leikkiä ajatuksella, että olisin villi ja vapaa, voisin itse päättää, minne menen ja missä aikataulussa, että minun ei tarvitsisi kysyä sinun mielipidettäsi tai menojasi, mutta sitten säikähdän ajatusleikkiäni kuin vanhemmastaan eksynyt lapsi kaupassa: entä jos et olisikaan olemassa.”

“Muistatko sen päivän viime lokakuussa, kun minulla oli ensimmäisen kerran kauhea päänsärky? Löysin sinut keittiöstä, sinulla oli sellainen uusi kammottava muoviesiliina. Sinä kiedoit heti käsivartesi minun ympärilleni ja silitit minun ohimoitani. Sillä hetkellä minä rakastin sinua suunnattomasti. Esiliinan natina minun syliäni vasten oli kuin liikuttava vastaus siihen kaipuuseen, jota minä silloinkin tunsin. Oli kuin jokin olisi kuiskimalla kehottanut meitä kiirehtimään, lopettamaan ajan haaskaamisen, ja minä olisin halunnut tanssia sinun kanssasi takaovesta ulos puutarhaan, kadulle, kauas horisonttiin. Voi minun rakkaani. Minä luulin että meillä olisi ollut enemmän aikaa.”

“Menen Horacen luo ja puristan hänenkin kättään. En pysty sanomaan mitään, koska tunnen jollakin merkillisellä tavalla rakastavani häntä ja toivon että hän olisi isäni, eikä silloin ole helppo puhua. Hän ei sano mitään koska tietää hyvin että tällaisina hetkinä sanoilla ei ole merkitystä. Hän vain taputtaa minua olalle, ja viimeinen mitä Port Warehousesissa kuulen on Eddie Lynchin ääni kun hän sanoo miehille takaisin töihin siitä, senkin vetelä mulkkulauma.”