“Nämä lakanat ovat sinisiä, mutta eivät mitään käärinliinoja. Keuhkoni kohoilevat niiden alla kuin vuoret, ne jymisevät hiljaa, sydän jymisee. Hengitän kuin ilma tietäisi mitä sen on tehtävä pitääkseen minut olemassa, sisäelimeni ovat salaliitossa keskenään. Voisin keskeyttää lauluni, voisin sanoa sanojen ohi. Voisin seurata maailman neuroottista rytmiä enemmän säälien, kauempaa, mutta haluan lyödä sitä; se nauttii silmin nähden ja herää. Kättelen sitä. Avaan sen sinistyneen suun ja suutelen sen kokonaan auki. Otan sen syliini, se painautuu siihen onnellisena kyyryssä kuin olisi odottanut minua, hellin sen henkiin, se on minun.”
Book:Mitä ei ollut