“Ajatus jäi sanomatta. Menneet olivat menneitã, turha niillä oli itseään vaivata. Nainen oli kuitenkin mukautuva kappale, joka asettui sille paikalle joka hänelle annettin. Hän venyi ja taipui ja muokkautui vaimoksi ja äidiksikin, kasvoi sielusta, sisältä, joka puolelta. Hän antoi myöten kuin rannan paju mutta oli myös yhtä sitkeä. Hän versoi ja kasvoi ja kurottui sellaiseen, johon hänen ei uskottu yltävän, täytti vaaditut roolit ja ylitti ne. Sitä paitsi anteeksianto oli vaikeaa, mutta hän oli onnistunut siinä.”
Book:Rouva C.