“– Tota... Antti sanoi ja rykäisi. – Mä oon miettinyt, että onko tää nyt niin kuin seurustelua. Hän tunsi itsensä idiootiksi, mutta oli parempi olla idiootti kuin hiljaa. – En mä tiedä, tyttö sanoi. – Pitää miettiä. En tiedä ollaanko me oikeat toisillemme. Tyhjyys, ammottava tyhjyys aukesi Antin sisälle. Hän ei käsittänyt, miten hän ei muka olisi ollut oikea. Mitä se tarkoitti? Kuka sitten oli oikea? Mitä häneltä puuttui? Missä hän voisi harjoitella olemaan oikea? – Niin, hän sanoi. – Mä ymmärrän. Hän ei missään tapauksessa ymmärtänyt. Mutta aina kun ei missään tapauksessa ymmärretä, sanotaan "mä ymmärrän". Tai ainakin Antti sanoi.”
Book:Nocturno 21:07