“Tuntuu omituiselta, että eronhetkellä ihminen tahtoo olla hyvissä välissä kaikkien kanssa, koskipa ero sitten ajallista tai ijankaikkista hetkeä. Se on sellainen puolisivistyneen ihmisen heikkous, kun hän luulee näillä loppuanteeksipyynnöillään korvaavansa kaikki aikaisemmat ajatukset, puheet ja teot, ja se valtaa eronhetkellä mielen ja kielen. Jos sattuisi niinkuin kuolemaankin, sanottaisiin: "hän kuoli niin kauniisti ja sovussa kaikkien kanssa." - Epäilen muuten, olisiko kuolijasta ollut epäsovun tekijääkään, ja mitä kuolon kauneuteen tulee, muistin karhun, joka ei pyydä keneltäkään anteeksi ja kuolee sentään kauniisti.”
Book:Ihmisten kiusana