“Menen hetkeksi istumaan kirkon etuosaan, kaivan laukusta uuden ristikoruni ja ripustan sen kaulalleni, ja kun muuan pappi tervehtii minua nyökkäämällä suuntaani mitä hienovaraisimmalla eleellä, joka on kuin lyhyt siveltimenveto, minusta tuntuu että ymmärrän Suomesta jotakin keskeistä: ihmiset eivä tole epäkohteliaita vaan yksinäisiä, ja he pitävät siitä, että saavat olla rauhassa omissa oloissaan, eivätkä he tarvitse ympärilleen mitään ylimääräistä, eivät pilvenpiirtäjien tuomaa ylellisyyttä tai koristeellisten palatsien hohtoa.”
Book:Tiranan sydän